Monet yritykset ovat viime aikoina nähneet myyntinsä keskeytyvän koronaviruksen vuoksi. Tästä syystä monien ihmisten oli arvioitava uudelleen myyntitavoitteensa. Onkin täydellinen hetki käsitellä tätä aihetta.

Myyntitavoitteiden asettaminen on usein vaikeaa, mutta se on äärimmäisen tärkeää. Mikään tuuli ei ole suotuisa merimiehelle, joka ei ole määrittänyt kohdettaan. Entä itse? Onko sinulla vaikeuksia asettaa myyntitavoitteita? Voimme auttaa asiassa.

Miten asettaa hyvät myyntitavoitteet

Yrityksen myyntitavoitteiden asettamiseen tarvittavat vaiheet ovat yleensä kaikkien ulottuvilla, mutta niitä ei useinkaan sovelleta oikein, vaikka ne ovatkin keskeinen tekijä.

Tärkeintä on tieto

Hyvän myyntisuunnitelman on sisällettävä kaikki olennaiset ja saatavilla olevat tiedot yrityksestä. Kaikki alkaa siitä. Sinun on esimerkiksi tiedettävä, mikä on yrityksen todellinen kapasiteetti sen resurssien ja taitojen mukaan.

Määrittele myyntitavoitteen tyyppi

Lopullisena päämääränä on luonnollisesti kasvattaa tuottoa. Sen saavuttamiseksi on kuitenkin välttämätöntä tietää, mitä keinoa aiot käyttää.

  • Määrä: Tavoitteena on myydä enemmän tuotteita tai palveluita. Tämä tavoitteen asettamistapa sopii hyvin yrityksille, jotka tarjoavat massatuotteita tai -palveluita kuluttajille.
  • Kannattavuus: Tätä tekniikkaa käyttävät yritykset, jotka haluavat myydä tuotteita tai palveluita korkealla tuottoasteella tai suurella marginaalilla.
  • Asiakkaiden säilyttäminen: Monet yritykset käyttävät uskollisuustekniikoita asiakkaiden pitämiseksi mukana. Nämä tekniikat ovat kaupallisia kannustimia tai erityistä huomiota (esim. klubit, kanta-asiakastilit).

Aseta realistiset tavoitteet

Vaikka liiketoimintastrategiasi olisi kuinka hyvä, sinun on pidettävä pää kylmänä. Pidä mielessä yrityksen suorituskyky äläkä kyttää epätasaisia lukuja.

Sinun on arvioitava käytettävissä olevaa budjettia, kuluja, tarvittavaa aikaa ja materiaaleja sekä markkinoiden tilaa, kilpailua ja kuluttajien virtaa. Toisin sanoen tavoitteiden tulee pyrkiä parantamaan tilannetta sen sijaan, että niistä tulee taloudellinen haaste.

Seuraa kehitystä

Hyvä strategia on mitata, onko myynti linjassa tavoitteiden kanssa. Voit tehdä tämän käyttämällä sovelluksia tai ohjelmistoja mittaamaan sen hetkistä kehitystä ja mahdollisuuksia.

Aseta määräaikoja

Tässä ei ole kyse satunnaisen päivämäärän asettamisesta vaan määräajan asettamisesta tavoitteiden saavuttamiselle, ottaen huomioon liiketoiminnnan suorityskyvyn. Ajatuksena on tehdä lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteita.

Tutki markkinoita

Kun kyse on rahasta, sinun ei tarvitse tyytyä likimääräisiin numeroihin. On tärkeää, että tunnet yksityiskohtaisesti esimerkiksi markkinat, joilla toimit, sekä tarjoamasi tuotteen tai palvelun hyväksynnän.

Teknologia helppoon myyntitavoitteiden seurantaan

Tänä päivänä CRM-järjestelmä on käytetyin työkalu myynnin mittaamiseen. Jos haluat turvata liiketoiminnan tulevaisuuden, sinun kannattaa tutkia asiaa. CRM-järjestelmä tarjoaa suuria etuja sekä yritykselle että sen asiakkaille. CRM-järjestelmä on paitsi keskeinen työkalu tietojen analysointiin ja tavoitteiden seurantaan, se myös helpottaa elämääsi monissa muissa asioissa:

  • Vuorovaikutus asiakkaiden kanssa: Saat tietää asiakkaiden kokemukset, mielipiteet ja pyynnöt ja voit keskittää ne.
  • Analysoi ja mittaa: Menneisyydessä tämä oli hankalaa, mutta tänä päivänä voit mitata strategian (esim. myynti, markkinointi) tehokkuutta ja analysoida vaikutusta ajoissa CRM-järjestelmän ansiosta.
  • Valitse mahdollisuutesi: Seurantatyökalujen ansiosta voit mitata asiakkaiden kokemusta internetissä ja keskittyä mahdollisuuksiin, jotka vaikuttavat olevan lähimpänä tavoitteitasi. Myyntitavoitteiden asettamisessa ei ole mitään järkeä, jos et tavoita liidejä.
  • Edullinen hinta: Tämä on yksi digitaalisen ajan parhaista puolista. Ei ole tarvetta sijoittaa miljoonia euroja saadakseen näkyvyyttä ja hyviä tuloksia.

On aika nähdä, mitä Efficy CRM voi tehdä!

 

Kokeile Efficyn CRM-järjestelmää
Varaa ilmainen yksilöllinen demo jo tänään!

Kokeile ilmaiseksi